Ilkka avoimena - miksi blogini on päässyt heikolle hapelle?

Oli aika jolloin tällä blogilla on tuhansittain innokkaita seuraajia, jotka odottivat kieli pitkällä, jotkut jopa hieman peläten, sen seuraavaa kirjoitusta. Vuosien varrella blogi on opettanut lukuisille matkailun ammattilaisille ja opiskelijoille internetmarkkinoinnin perusteita ja sillä on vaikutettu jopa koko matkailuelinkeinoon. Sanalla sanoen tämä oli blogi, jolla oli jotain merkitystä.




Olet kenties huomannut, että viime aikoina sen kirjoitustahti on laskenut samalla, kun sen julistava äänenpaino on hiljentynyt. Sinäkään et luultavasti ole sitä enää edes muistanut, saati sitten odottanut.

Kaikki tämä on näkynyt myös sen kävijämäärissä. Kun parhaimmillaan sen kävijämäärä oli yli 15 000 kävijäää kuukaudessa, on se tipahtanut viimeaikoina muutamaan tuhanteen. Tämä on hyvä muistutus kaikille myös siitä, että minkä tahansa kotisivun kävijämäärät tipahtavat nopeasti, ellei sen markkinointiin ja sisältöön kiinnitetä aktiivisesti huomiota.


Blogin jatko

Ei hätää, syksyllä pläjähtää! Silloin on odotettavissa blogin täydellinen uudistaminen. Sisältönä tulee olemaan matkailun internetmarkkinointi, mutta uudella twistillä ja uusitulla ulkoasulla. Jatkan edelleenkin siis konsultointia ja koulutusta internetmarkkinoinnin parissa. Luvassa on myös jatkoa supersuositulle eAskeleelle eli ELYn konsultointipalveluille!

Mistä heittelejättö johtuu?

  1. Möin osuuteni Sähköinen Liiketoiminta Suomesta Kirsille
  2. Jatkossa teen konsultointia ja koulutusta oman yritykseni Kodja Consulting kautta
  3. Olen perustanut uuden yrityksen Arctic Warriors Oy:n

Arctic Warriors - vireyttä ja voimaa puhtaasta Lapin luonnosta

Arctic Warriors valmistaa lappilaisista yrteistä uudenlaisia puhtaita ja voimakkaita luontaistuotteita. Pääraaka-aineet ovat lappilaiset tehokasvit: ruusujuuri, väinönputki ja nokkonen. Arctic Warriors -tuotteita voi löytää hyvinvarustetuista luontaistuotekaupoista, kahviloista, ravintoloista, hotelleista sekä päivittäistavarakaupoista kautta maan. Tutustu jälleenmyyjiin.






Tarjolla on kolme herkullista ja tehokasta geelishottia: PUOLUSTAJA, ENERGIA ja TAISTELIJA.

Tuotteet sopivat hyvin myytäväksi esim. matkamuistojen yhteydessä tai aktiivisille liikkujille matkailuyrityksen lisämyyntinä. Mikäli haluat jälleenmyyjäksi, tilaa ilmainen näytepaketti.

Seuraa sotureiden eeppistä saagaa Facebook -sivuillamme. Samalla saat tietää, miten Facebook-markkinointia hoidetaan kunnolla.

Päivitä yhteystietoni

Jatkossa yhteystietoni ovat konsultointiin liittyen:

Ilkka Kauppinen
Puhelin 050 562 0638 (sama kuin ennen)
Sähköposti ilkka@ilkkakauppinen.com