TikTok matkailun markkinoinnissa

Miten markkinoida TikTokissa?

Pyöräretkellä Etelä-Amerikassa on aikaa ajatella. Tänään ajattelin TikTokia.


TikTok matkailun markkinoinnissa


Olen päivittänyt matkamme kuulumisia omalle TikTok-kanavalleni aiheena mm. pyöräretken varusteet ja samalla tutustunut tähän yhteen maailman suurimmista sosiaalisen median työkaluista, jossa katsellaan noin miljardi videota päivässä. 


Usein, kun mainitsen käyttäväni TikTokia saan osakseni kummeksuvan katseen ja maininnan siitä, että eikös se ole vain nuorisolle. Yrityksien edustajat ovat vieläkin enemmän sitä vastaan. Usein kommentti on likipitäen "Ei ikinä". Tilanne on siis oikeastaan aivan samanlainen, kuin 2010-luvun vaihteessa puhuttaessa Facebookista ja Instagramista. Eli kannattaisiko siitä kumminkin kiinnostua ennen kuin naapurimökkikyläsi pesee naamallasi puulattiansa?

Miten matkailu voi käyttää TikTokia?

Miten sitten matkailuyrityksen kannattaisi toimia ja markkinoida itseään TikTokissa? TikTokia käyttävät innokkaimmin 12-17 vuotiaat, mutta suurin käyttäjäryhmä ovat 25-34 vuotiaat  ja kaikkein nopeiten on kasvussa vanhempien käyttäjien määrä.


Kuten monessa muussakin asiassa, niin kannattaa oppia kokeneimmilta! Onneksi matkailussakin on aina edelläkävijöitä, kuten Motel Käpylä Keminmaassa ja Hiihtokeskus Purnu Hartolassa.  


Hiihtokeskus Purnu tuottaa aktiivisesti läpi vuoden nuorison nuorisolle kohdistettua sisältöä. Kannattaa tutustua heti, eikä huomenna!


Toinen mahtava matkailumarkkinoinnin esimerkki TikTokissa on Motel Käpylä, jonka omistaja hoitaa itse TikTok-esiintymisensä ja videoiden teon suurella sydämellä ja erittäin henkilökohtaisella otteella persoonansa peliintik laittaen.


Ehkä siinä ne olivatkin avainsanat: henkilökohtaisuus, oikea kohderyhmä ja sille sopiva sisältö!


Voit seurata pyöräretkeämme Lapista lattareihin myös pyöräilyblogistammeInstagramissa ja Facebookissa!


1 kommentti:

  1. Tuo onkin hyvä keino varmasti saavuttaa kohderyhmää. Meidän tuttava on puhunut mediaseurannan työkalusta. Hän viimeaikoina on laajentanut toimintaansa, sillä hän tahtoo enemmän näkyvyyttä. Nyt hän tahtoisi saada paremman käsityksen sen laajuudesta.

    VastaaPoista