Yritysten ja oppilaitosten välistä yhteistyötä kuvaa lokkiminen


Satunnaiselle lukijalle on kenties yllättävää, että suurimpia hyötyjiä erilaisista EU- ja muista hankkeista ovat yliopistot, ammattikorkeakoulut ja muut oppilaitokset. Tämä johtuu siitä, että useimpien hankkeiden hakukriteerit on laadittu niin, että käytännössä ainoat tahot, jotka voivat hankkeita koordinoida ovat valtiollisia tai maakunnallisia elimiä, kuten eri oppilaitokset.

Tämä taas on johtanut siihen, että eri oppilaitosten läheisyydessä liihottelee suuri kasa erilaisia tahoja lokkimassa näitä himoittuja hankerahoja.

Tämä luo illuusiota siitä, että yrittäjät olisivat oikeasti kiinnostuneita oppilaitosten tutkimuksesta tai muusta panoksesta.

Sinä päivänä kun me kaikki myöntäisimme tämän, saattaisivat nämä erilaiset hankkeet aivan oikeasti myös tuottaa jotain.

On todella surullista, että olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa yritykset eivät oikeasti osaa arvostaa oppilaitosten työtä uusien ammattilaisten kouluttamisessa ja heidän tekemäänsä tutkimusta. Niin kauan kun yrittäjät eivät ole aidosti kiinnostuneita näistä, ei voida puhua todellisesta yhteistyöstä.

Samoin on erittäin surullista, että useinkaan oppilaitosten tekemän tutkimuksen taso tai fokus ei kohtaa yrittäjien tarpeita.

Mistä asiaan muutos?

Omistin tämän postauksen narinalle. Seuraavasta postauksesta saatat taas jopa oppia jotain.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti