Häät lapissa

Kosin ihanaa tyttöystävääni. Hän suostui. Pitäisi siis järjestää häät.

Niin kuin kaikki muutkin halusimme pitää ne kuuluisat "oman näköiset" häät. Hääkohteeksi valitsimme siis meille läheisen Lapin tunturikeskuksen. Saimme tosin huomata, että ei olekaan niin helppoa saada hääpalveluita Lapissa ostettua. Mikä on, eikö raha kiinnosta?

CASE 1. on niin kiire, ettei kerkeä myydä

Menimme ensin käymään alueen suurimman mökinvälittäjän konttorissa, joka markkinoi itseään myös alueen turisti-informaationa. Kysyessämme mahdollisuudesta järjestää häät alueella pystyyn kuolleen oloinen virkailija ilmoitti, ettei tiedä asiasta mitään.

Hiukan häntä puristeltuamme hän kuitenkin ilmoitti, että heidän toimitusjohtajansa saattaisi asiasta jotain tietää. Pyysin jättämään hänelle soittopyynnön. Tähän virkailija sanoi, että johtaja ei luultavasti ehdi teille soittamaan, sillä hän on erittäin kiireinen. Jätin kuitenkin komealta näyttävän käyntikorttini hänelle lausuen, että jospa johtaja kuitenkin ehtisi soitella, kyseessä olisi kuitenkin häätapahtuman ja ruokailun lisäksi majoitusvaraukset koko porukalle vuoden hiljaisempana aikana toukokuussa.

- Ei ole kiireisestä toimitusjohtajasta kuulunut. No aikaanhan on soittopyynnön jättämisestä ei ole kulunut kuin vasta vähän yli kuukausi. Ei tarvitse enää soitella, järjestimme itse koko hääseurueen majoituksen.

CASE 2. vähän ammattimaisuutta pliis

Seuraavaksi marssimme suoraan matkailuyrittäjän pakeille, joka omistaa hienon puutalon, jossa on joskus aiemminkin pidetty häitä. Yrittäjän kanssa keskustellessa hän kuitenkin onnistui uskottelemaan meille, ettei häiden järjestämisestä mitään tiedä. Keskustelu oli väkinäistä ja meidän piti itse yrittää ehdottaa yrittäjälle meille myytäväksi soveltuvia lisätuotteita kuten saunaa, musiikkia, useampia ruokalajeja jne.

Välillä ko. yrittäjä poistui paikalta kymmeneksi minuutiksi keskustelemaan avustajansa kanssa siitä pitäisikö myytävien korttien hinta olla 45 vai peräti 55 senttiä.

Yrittäjän lupasi kuitenkin lähettää meille tarjouksen häistä seuraavalla viikolla, kunhan saa erään toisen hieman kiireisemmän asian tehtyä pois alta.

- Tarjous, jonka sisältö ja kieliasu herätti meissä tökeryydellään lähinnä itkunsekaista hilpeyttä saapui kolmen viikon päästä.

CASE 3. kolmas kerta toden sanoo

Kolmas yrittäjä ilmoitti, että hän järjestää meille tunnin päästä aikaa ja lähtee näyttämään meille eri tilansa, jotka soveltuvat häiden järjestämiseen.

Matkan aikana hän esitteli meille eri mahdollisuudet ammattitaitoisesti ja luotettavasti ehdotellen runsaasti omia ideoitaan hääohjelmaan järjestäen meille mm. hienon "hääyösviitin" pienestä lammenrantamökistä sekä saunamahdollisuuden. Sanalla sanoen harrasti siis lisämyyntiä. Lopuksi kävimme läpi erilaiset menut juomasuosituksineen valmiista vaihtoehdoista, mutta kuitenkin omat mieltymyksemme huomioon ottaen.

Hintaa hääpaketille tulisi noin kaksi kertaa enemmän kuin muissa alueen yrityksissä. Teimme kaupat välittömästi.

Pieni yllätys ko. yrittäjän toiminnasta seurasi tosin seuraavalla viikolla, kun hän otti minuun yhteyttä kysyäkseen faksinumeroani tai postiosoitettani tilauksen vahvistuksen lähettämiseksi, sillä hänellä ei ole sähköpostia!

***************************************************************************

Mitä tästä voimme oppia? Lapin ja muu kotimaan matkailu kaipaa jopa kipeämmin myyntikoulutusta kuin sähköisen kaupankäynnin koulutusta.

Lisäksi matkailuväki voisi unohtaa sen perinteisen suomalaisen hyveen liiasta vaatimattomuudesta. Myyntiä ja markkinointia harjoittaessa on pakko uskaltaa myös vähän kehua itseään. Jos ette itse usko tuotteeseenne, ei siihen kukaan muukaan usko.

Jos teitä ei häätuote kiinnosta, koska se tuottaa liikaa työtä, kun hermostunut morsian soittelee pari-kolme kertaa päivässä edelliset kuusi kuukautta, tarkoittaa se pelkästään sitä, että pyytämänne hinta on liian pieni.

Ja niille tutuille joille kutsua ei ole vielä postiluukusta tipahtanut, sori häät ovat pienehköt ja karsinta oli rajua, joten ihan hyviäkin ehdokkaita piti jättää välistä.


ed. 24.9.2009 Kaikille niille sadoille kuukausittaisille kävijöille, jotka tulevat tälle sivulle hakukoneiden kautta etsimään tietoa häiden järjestämisestä Lapissa tiedoksi: häät olivat oikein onnistuneet. Juuri sopivan kokoiset (miksi syöttää ja juottaa sukulaisia, joita ei ole nähnyt vuosiin) sekä juuri ne kuuluisat oman näköiset. Fiilistele hääkuvien parissa omia häitä suunnitellessasi. Onnea!

------------------------------------------------------------------------------

Aiheeseen liittyvää:

Kotimaan matkailu viis välittää ympäristöstä

Suomalaiset ovat päiväretki kansaa

3 kommenttia:

  1. Itse olen törmännyt vastaavanlaisiin tilanteisiin leirintämatkailun puolella. Olen useasti ihmetellyt sitä, miten yrittäjä voi olla haluton esittelemään palveluita ja tuotteitansa, jos siitä hyvästä on tarjolla ilmaista näkyvyyttä verkkomediassa.

    Johtuuko tuo siitä, että Suomessa kilpailu on niin vähäistä, että ilman markkinointiakin pärjää? Vai tyydytäänkö sitä vähään, jos vain toimeen tullaan? Vai ymmärretäänkö Internetin hyödyntämismahdollisuuksia?

    Mitään hyviä vastauksia minulla ei ole, mutta sitäkin enemmän ihmetystä aiheuttaneita tilanteita on tullut vastaan.

    VastaaPoista
  2. Oletettavasti tarjosit heille sähköpostiosoitteen hankintaa sekä muita internetpalveluita?

    Tuli parin vanhemman herran kanssa tänään juteltua - jäämässä viimeistään 10 vuoden sisällä eläkkeelle - huomasin, että tietokoneet ovat aika out juttu. Kovasti moittivat, kun tietokoneita on koulut täynnä ja koneet on yötäpäivää auki.

    Vähän ohi aiheen, mutta taitaa olla kyseisellä hääjärjestäjällä samanlainen tilanne?

    VastaaPoista
  3. Häkämiestä mukaillen kommentoin tähän: koulutus, koulutus ja koulutus. Eli matkailuyrittäjien osaamisen kasvattaminen on ainut tapa edistää näitä asioita, sillä ennen kuin voi juosta on osattava kävellä.

    VastaaPoista