Lopetin yritykseni ja siirryin uusiin haasteisiin


"Olen siirtynyt uusiin haasteisiin" on yleisin sähköpostiviestin otsikko, kun lähetetään viesti työpaikan vaihtamisesta.

Yrittäjänä en ole saanut käyttää sitä pitkään aikaan, joten heti kun sain mahdollisuuden, päätin käyttää sitä.

Käytinkin sitä tänään ihan tosissani. Lähetin nimittäin tänään noin 5000 sähköpostia tällä otsikolla jokaiselle uuden yrityksemme osoiterekisterin jäsenelle. Viestissäni vetosin ihmisten luonnolliseen uteliaisuuteen. Toivottavasti sinäkin, rakas lukijani, olet saanut sellaisen.

Niin ne uudet tuulet

Olen perustanut kollegani kanssa uuden ja isomman yrityksen nimeltä Sähköinen Liiketoiminta Suomi Oy. Melko päheä nimi vai mitä?

Yritys konsultoi ja kouluttaa sähköisen liiketoiminnan asioissa yrityksiä ja organisaatioita. Palveluihimme kuuluvat konsultointi ja erilaiset käytännönläheiset koulutukset.

Tavoitteenamme on myös jatkaa matkailun sähköisen liiketoiminnan kehittämistä Suomessa, joten päätimme julkaista verkkosivumme blogina, jossa keskitymme kertomaan sen lukijoille ilmaiseksi miten jokin liiketoiminnan ongelma ratkaistaan.

Tilaa heti siis myös myös uuden arvokkaan tietokanavamme syöte RSS:nä tai sähköpostina.

Kaikki vanhat asiakkuuteni siirtyvät mukanani uuteen yritykseemme. Myös tämä blogi jatkaa toimintaansa, sillä pitäähän minulla olla edes yksi paikka jossa saan arvostella muita ja kehua itseäni.

PS. Jos sinua kiinnostaa ketkä kaikki matkailun huippuammattilaiset kanssani toimivat, käy tutustumassa sähköisen liiketoiminnan konsultteihimme.

Lisätietoa www.liiketoiminta.info