Augmented reality ja matkailu - vieraileva kirjoittaja Sirkku Laine

Voiko Augmented reality sovelluksia hyödyntää matkailualalla?



Augmented realitylla tarkoitetaan laajennettua todellisuutta, jossa oikea todellisuus ja virtuaalinen todellisuus yhdistyvät. Elokuvista tuttu Terminaattorin katse on oiva esimerkki tästä. Terminaattori katselee ympärilleen ja näkee oikean todellisuuden, mutta koko ajan hänen silmiinsä ilmestyy tietoa asioista, joita hän näkee: Kuka vastaan tuleva henkilö on? Mihin seuraavaksi pitää mennä? Kuinka kaukana jokin kohde on? Nyt sinun ei enää tarvitse olla elokuvien Terminaattori käyttääksesi vastaavia palveluja. Vaikka hauskaahan sekin olisi!

Augmented reality sovelluksia on ollut olemassa jo vuosia. Muun muassa lasten kirjoja on elävöitetty tällä teknologialla. Kirjat heräävät ikään kuin henkiin. Tällä hetkellä "kuuminta hottia" ovat kuitenkin matkapuhelimiin tehdyt sovellukset, joita voimme käyttää myös matkailualalla. Matkapuhelimissa Augmented reality hyödyntää sekä gps-teknologiaa että puhelimen kameraa tunnistaakseen ympäröiviä asioita. Esimerkiksi Googlen uusin aluevaltaus on Google Goggles, joka mullistaa tiedon hakemisen. Matkapuhelimen kameralla otetaan kuva kohteesta, josta halutaan lisää tietoa. Tämän jälkeen Google Goggles sovellus tunnistaa, mitä kuvassa näkyy ja hakee tietoja tämän perusteella. Näppärää, eikö?

Matkailun kannalta oleellista on kuitenkin nimenomaan gps-teknologian ja augmented realityn yhdistäminen. Tähän asti vieraalla maalla itsenäisesti seikkaileva matkailija on joutunut palloilemaan kartta kädessä paljastaen välittömästi olevansa turisti. Saadakseen matkastaan mahdollisimman paljon irti, on pitänyt kantaa lisäksi matkaoppaita mukana. Jos on halunnut oikein valmiin kierroksen, niin on pitänyt hypätä turistibussin kyytiin tai liittyä oppaan ja muiden turistien seuraan. Augmented reality yhdistettynä gps-teknologiaan ratkaisee kaikki nämä tarpeet. Matkapuhelin kertoo mihin mennään seuraavaksi, mitä näet juuri nyt ja mitä kaikkea tietoa paikkaan liittyy.

Tällä hetkellä uusia Augmented reality sovelluksia ilmestyy päivittäin useita. Teknologiaosaajat siirtävät nyt vauhdilla jo olemassa olevia matkapuhelinpalvelujaan Augmented reality muotoon. Esimerkki tällaisesta on Foursquare, joka on sijaintiin perustuva peli. Pelaajat liikkuvat ympäri kaupunkia ja ilmoittavat missä kulloinkin ovat. Ilmotuksista saa pisteitä ja mitä ahkerammin liikkuu, sitä korkeammalle sijoitus nousee pelissä. Jos pelaaja käy oikein usein samassa paikassa, hänestä voi tulla pelissä paikan pormestari. Näettekö sovelluksen mahdollisuudet matkailumarkkinoinnissa? Mikäs sen hienompaa kuin koukuttaa asiakas pelin avulla! Toki kohderyhmä on syytä pitää mielessä.

Oppiaksesi lisää Augmented reality sovelluksista kannattaa käydä katsomassa Google Goggles video ja tutkimassa lisää Foursquaren sivuilla.

-------------------------------

Sirkku Laine on uunituore yrittäjä ja toimii matkailun internetpalvelujen konsulttina Gepsir Oy:ssä. Lisää Sirkun mielenkiinnon kohteista voit käydä lukemassa hänen blogistaan Matkailuteknologiaa.












**************************************************'

Lue myös:

Palvelumuotoilu ja matkailu

Google travel

Google Wave


Bloglovin